pm-hallikisat Kuopio 4-5.2.2011

 

Kuopiossa kisattiin perjantaina  pm-aluehallien ensimmäinen kisapäivä. Varpikkaiden tiimin urheilijat onnistuivat mainiosti, sillä omiin ennätyksiin (myös ulkoradat huomioiden) ylsivät Satu, Joni ja Jesse. Lisäksi vielä Miian suoritus oli pitkästä aikaa erinomainen.

N17-sarjan tonnivitosella Satu ja Miia hallitsivat kisaa alusta alkaen. Tosin tyttöjen taktiikat näyttivät olevan erilaiset....liekö siihen vaikuttanut se, että mitään tallimääräyksiä ei annettu! Verkkaisen alun jälkeen Miia nosti kytkintä vähän ennen tonnia ja irtosi porukasta varsin näyttävästi. Viimeisellä kierroksella Satu oli eri mieltä voittajasta ja kehitti huikean kirin ja paineli maalisuoralla ohi juosten aluemestariksi. Tyttöjen ajat 5.08.36 ja 5.09.26 ovat hyvää luokkaa.

Miesten yl sarjan vastaavalla matkalla Jonin alku oli varsin tahmea. Loppupuolella vauhti kuitenkin säilyi sen verran mukavana, että tuloksena 6:s sija ja oma enari 4.28.68.

M17-sarjan 1500m:llä Jesse teki siis myös enarin ja alitti 5 minuutin rajan. Jesse aloitti kisan varsin railakkaasti, eikä vauhti lopussakaan pahemmin hyytynyt, joten aika 4.56.23 kävi "sopivasta" verkasta ennen lauantaipäivän hiihtokisoja.

Ja lauantaina Kuopion aluemestaruuskisat jatkuivat:

800m:n kisan jälkeen Sadun ja Miian ilmeet kirkastuivat entisestään, sillä tyttöjen juoksu kulki!! Juoksu rennon ja helpon näköistä ja tuloksena kaksoisvoitto 17-sarjassa. Sadun viimeinen kakkonen jälleen kova...liekö aerobinen pohja niin vahvaa tekoa. Miia tuli myös hyvin loppuun asti, joten loppuajoiksi kellotettiin 2.25.21 ja 2.26.23. Nyleinen ja N19-sarja juoksi myös samassa startissa ja vain kaksi juoksijaa pääsi varpikkaiden tyttöjen edelle. Nätti suoritus, sanoisin.

Miesten vastaavalla matkalla oli mukavasti porukkaa. Joni lähti juoksemaan omaa enkkaa, mutta ei aivan siihen pystynyt. Läheltä tosin liippasi. Pojan sijoitus 9:s ja aika 2.08.36 on normitasoa. Viimeisten päivien kova rumba taisi tuntua.

Eemeli puolestaan juoksi 17-sarjan kasin. Kisan jälkeen pojan nopea kommentti oli: Ei kulje! No miten lie, mutta sijoitus kuitenkin 4:s ja aika 2.16.54. Muutama kisa....ja siitä se paranisi. Eemelille pisteet siitä, että poika verkkasi varpikkaiden "edustusasu" päällä. Komea näky!

Tiimin muutakin porukkaa on ollut tänään liikkeellä. Juho ja Jesse pitivän mainetta yllä Leppävirran nuorisocupin hiihdoissa.

Juho iski vapaan 8km:n kisassa komeasti 3:nneksi ajalla 18.55. Eroa kärkeen jäi tällä suhteellisen raskaalla radalla noin 50 sekkaa. Jesse puolestaan vaihtoi piikkarit monoihin ja oli kisan 8:s ajalla 20.31. Osanottajia näissä nuorisocuoin kisoissa on ilahduttavan paljon, sillä tässä poikienkin sarjassa sijoituksista tappeli 16 tekijää.

Ja tänään Tampereella käytiin yu:n hallimaaottelu, joka näytti olevan tosi hyvä kokeilu. Ja tulostasokin nousi varsin korkeaksi, ainakin joissakin lajeissa. Ilahduttavaa, että muutamat kestävyysjuoksijatkin (lähinnä suomenruotsalaiset) iskivät pöytään kovia noteerauksia. Tuosta on hyvä jatkaa kohti kesää. Ilolla katselin Niklas Sandelsin ja Heidi Erikssonin juoksuja. Upeaa.